Year in arms – The conclusion

Laskuvarjojääkärikomppania -kurssikirja

Briefly in English:
Me and my friends will always remember the 9th July of 2010 as the last day of our service: “The year’s over, it’s FINALLY OVER! Wahoo!!!!!!”
It gave us so many new exciting experiences, boldness to live our lives fully and something to share with others too – in a form of a yearbook. This text is about the last one and how I participated in the making of our book.
I made 6 group photographs and over 40 portraits of us with Canon EOS 5D and lenses ranging from 17mm to 50mm … and with a broken right arm. :)

Minä ja ystäväni muistamme 9. päivän heinäkuuta 2010 ikuisesti päivänä, jona tunsimme itsemme uudelleensyntyneiksi. Taaksemme oli juuri jäänyt vuoden kestänyt intensiivinen koulutus erikoisjoukkosotilaiksi, mikä oli vaatinut meiltä erittäin paljon niin fyysisesti kuin henkisestikin, mutta antanut takaisin sitäkin enemmän.

Itse suhtauduin kovaan harjoitteluumme kuntoni kohentamisena, erämiestaitojeni kehittämisenä sekä henkisen pääomani kasvattamisena. Itse sotatoimien ja tuhon levittämisen ihannointi on erittäin kaukana omaa ideologiaani.

Kuluneena vuotena saimme lukuisia uusia jännittäviä kokemuksia, perspektiiviä omaan ja meitä ympäröivään maailmaan, rohkeutta elää jatkossa satanen lasissa, uusia todella läheisiä ystävyyssuhteita ja jotain, mitä jakaa muillekin. Näistä jälkimmäisen julkaisimme kovakantisen kirjan muodossa ennen kurssimme loppua, ja nykyään semmoinen koristelee omaakin kirjahyllyäni.

Samalla tämä oli tietysti minulle loistava tilaisuus palautella valokuvaajan taitojani muistiini ennen opintojen alkua Muotoiluinstituutissa. Lopputuloksena kuvitin kurssikirjamme suurimmalta osin sekä vaikutin sen taittoon ja oikolukuun tst-parini, kurssikirjamme päätoimittajan kanssa.

Joten aloitetaanpa bravuuristani, ryhmäkuvasta.

Tupa Rangsdorf

Meidän tupamme kuvan innoittajana toimi idea meneilään olevasta luokkakuvauksesta, jossa itse kuvaajakin näkyy ruudussa. Idea oli pyörinyt mielessäni jo ennen inttiä, joten olin innoissani saamastani tilaisuudesta vihdoin toteuttaa se. Hain kuvaan monia erilaisia tunnelatauksia sekä yhteyksiä henkilöiden välille.

Näin tein tämän valokuvan

Kuvasimme otoksen hyvin hämärässä hallissa, minkä vuoksi päätin jo heti alussa rakentaa valokuvan monesta otoksesta. Käytössäni oli Canon EOS 5D, linssi ja pari 430EX-salamalaitetta, joista tatvitsinkin lopulta vain yhtä. Valon hallintaan käytin hopeista heijastavaa varjoa, johon olen viime aikoina tykästynyt sen tuottaman valon laadun vuoksi.
Kuva on koottu siis kahdeksasta kuvasta. Jaoin meidät ensin kolmeen ryhmään: itseeni, etualan henkilöihin ja kolmeen henkilöön taaempana. Tämän jälkeen kävimme läpi koko kuvion ja missä kunkin sopi seistä. Haastavinta tässä kuvassa varmaan olikin saada se täytettyä jotenkin viisaasti ylipäätänsä.
Kuvasin ensin köyttä vetävät henkilöt, sitten keskellä olevat, kolmanneksi itseni ja vielä lopuksi taustan saadakseni sinnekin yksityiskohtia. Vielä lisähaastetta toi yhdellä kädellä toimiminen toisen ollessa murtuneena kipsissä. :)
Simppeliä!

Tämän lisäksi kuvasin 5 muuta ryhmäkuvaa sekä muotokuvat jokaisesta meistä erikseen. Yhteensä siis yli 40 muotokuvaa. Huh!

Nekin tosin oli sensuroitava, mutta ne ovat samanlaiset kuin tekstin alussa oleva muotokuva itsestäni. Tässä kuitenkin niitä varten käyttämäni asetelma.

Valoina olivat jälleen minun luotettavat 430EX:t, joista kaksi oli asetettu taakse ristiin molemmille puolille kohdetta, kolmas kameran vasemmalle puolelle hopeisen heijastavan sateenvarjon kanssa ja neljäs kameran oikealle puolelle osoittamaan huoneen seiniin. Tätä kautta sain aikaan todella suuren valonlähteen, joka toi esille pienen pienet varjoon jääneet yksityiskohdat ja lisäsi silmiin mukavasti kiiltoa.

Siinä se, oma osuuteni kurssimme valokuvaajanakkikoneena oli erittäin antoisa kokemus, joka jäi mieleeni ikuisiksi ajoiksi. Kuvien arvo nousee varmasti muidenkin silmissä viimeistään kymmenien vuosien kuluttua, kun minä ja kurssikaverini voimme yhä palata niihin ja näyttää muillekin, mihin kaikkeen sitä ollaankaan jouduttu…
Tällaisessa tapauksessa suurempikin hikoilu on sen arvoista, vaikka rankkaa olisi jo muutenkin!

Viimeinen aukeama kurssikirjastamme

Edellisiä kirjoituksiani aiheesta / Related posts: